Päivitämme juuri sivujamme. Verkkokauppa kiinni ajalla 22.12.2024 - 07.01.2025 | We are updating our pages. The Online Tickets are not available during 22.12.2024 - 07.01.2025.
Päijänne Risteilyt Hilden – jo yli 60 vuotta vesillä!
Päijänne-Risteilyt Hilden Oy:llä on pitkät perinteet laivaliikenteessä Päijänteen suurella vesistöalueella. Jo vuonna 1963 perustettu laivayhtiö on perheyhtiö ja työtä tehdään jo toisessa polvessa.
Vuonna 1963 perustettu laivayhtiö
60-luvulla yhtiön perustaja Hannu Hildén aloitti vesibussiliikenteellä Jyväskylän lähialueilla kuljettaen kesäasukkaita huviloihin saariin ja hoitamalla laivakuljetuksia Ainolan tanssilavalle Jyväskylässä.
Vähitellen yritys on kasvanut ja suuriakin ponnistuksia on 70-80-luvuilla tehty yleensä koko laivaliikenteen säilymisen puolesta Päijänteellä.
Tällä hetkellä yhtiöllä on laivaliikennettä koko Päijänteen alueella; Lahdesta, Heinolasta ja Jyväskylästä, sekä Keitele-kanavan valmistuttua myös kanavalla Laukaaseen ja Suolahteen.
Puhtaan Päijänteen puolesta
Yhtiön periaatteisiin on alusta asti kuulunut luonnon kunnioittaminen, onhan se yhtiön toimintaympäristö. Jo kauan ennen kuin vihreät arvot tulivat muotiin, yhtiö toteutti niitä toiminnassaan.
Esim. lajittelu, kierrätys ja jätevesitankit laivoilla, jolloin jätevesiä ei päästetä vesistöön. Myös itse laivaristeilyt ovat ekologinen vaihtoehto verrattuna yksityiseen veneilyyn, joka rasittaa Päijänteen herkkää saaristoluontoa. Myös ravintolatoiminnassa suositaan paikallisuutta ja lähiruokaa.
Lue S/S Suomi -laivan historiasta
Tutustu S/S Suomi -höyrylaivan mielenkiintoiseen historiaan. Pääset ihastelemaan näyttelyä myös laivassa.